Uuden Muumi-musiikin ensi-ilta Japanissa

Uusi sävellys “Three Moominvalley Melodies for Piano” saa ensi-iltansa Namiki Squarella Japanin Fukuokassa 4.11.2016.

Nuori lupaava japanilainen konserttipianisti Mayu Harada esittää teoksen “Three Moominvalley melodies for piano”, jonka on säveltänyt Heikki Mäenpää. “Finnish Wind” -soolokonsertissaan Harada esittää myös Jean Sibeliuksen ja muiden klassisten suomalaisten ja japanilaisten säveltäjien musiikkia.

MOOMINVALLEY MELODIES FOR PIANO
©Moomin Characters™, säveltänyt Heikki Mäenpää

Säveltäjä ja tuottaja Heikki Mäenpää on tunnettu muumiaiheisen musiikin säveltäjänä ja esittäjänä. Hänen ensimmäinen sävellyksensä oli ”Kuka lohduttaisi Nyytiä” vuonna 1989 ja siitä lähtien hän on tehnyt ja esittänyt muumiaiheista musiikkia Suomessa ja maailmalla. Kolmenkymmenen vuoden aikana hän on säveltänyt musiikkia yli 20 näytelmään. Mäenpää vie nyt viestiä uudesta Muumimuseosta japanilaisille muumien ystäville yhteistyössä Tampereen taidemuseon ja Tampereen kaupungin kanssa. Maailman ainoa Muumimuseo avautuu Tampere-talossa kesällä 2017.