Muumimuseon suunnittelija voitti japanilaisen suunnittelukilpailun

Japanilaisen Seibu Railwayn ja Finpron suomalaissuunnittelijoille järjestämä kilpailu Hannon rautatieaseman uudistamiseksi on ratkennut. Kilpailun raati valitsi kolmen suomalaisfinalistin joukosta voittajaksi suunnittelutoimisto N.e.o Ark Oy:n. Tamperelaisen suunnittelutoimiston kokonaiskonsepti tuo suomalaisen metsämaiseman osaksi Hannon peruskorjattavaa juna-asemaa, jonka kautta vierailijat matkaavat kaupungissa avattaviin Muumi-teemapuistoon sekä Metsä -vapaa-ajankeskukseen. N.e.o Ark Oy:n toimitusjohtaja Taina Väisänen on suunnitellut myös maailman ainoan Muumimuseon Tampereella.

Hannon kaupungissa ensi vuonna avautuva pohjoismainen Metsä-vapaa-ajankeskus sekä vuonna 2019 avautuva Muumi-teemapuisto ovat saaneet japanilaiset kiinnostumaan entistä vahvemmin suomalaisuudesta. Ajankohtaiset rakennushankkeet ja suomalaisen designin erinomainen maine innostivat myös Hannon juna-asemaa peruskorjaavan Seibu Railwayn järjestämään suunnittelukilpailun vain suomalaisille. Kesäkuussa käynnistettyyn kilpailuun osallistui peräti 16 kotimaista suunnittelu- ja sisustusarkkitehtitoimistoa, joista kolme finalistia kutsuttiin syksyllä tutustumaan suunnittelukohteeseen Japanissa. Seibu Railwayn hurmasi lopulta kokonaiskonseptillaan N.e.o Ark Oy, jonka luonnosteleva työskentelytapa erottautui kilpakumppaneistaan.

”Ehdotuksemme, jossa metsä työntyy sisään asemarakennukseen, on ikään kuin prologi Metsä-keskukselle. Pyrimme löytämään käsivaraisten luonnosten avulla vuoropuhelun aseman ja luonnon välille sekä luomaan sille tunnistettavan olemuksen Metsä-keskuksen ja Muumi-teemapuiston porttina. Suunnittelutyössä on myös ollut tärkeää helpottaa vierailijoiden kulkua kohti puistoja, mikä sujuvoittaa myös paikallisten päivittäistä liikkumista asemalla”, arkkitehti SAFA, N.e.o Ark Oy:n toimitusjohtaja Taina Väisänen sanoo.

Suomen itsenäisyyden juhlavuosi on tuonut kotimaiselle muotoilulle nostetta ympäri maailmaa, mutta erityisesti suomalaisuutta fanittavassa Japanissa. Suomi-design kiinnostaa kuluttajien lisäksi nyt myös muodin, sisustuksen ja rakennusalan parissa työskenteleviä ammattilaisia. Design-tuotteiden lisäksi Japanissa halutaan ostaa suomalaista suunnitteluosaamista paikallisiin hankkeisiin.

”Japanin 120 miljardin euron projektimyyntimarkkinat avaavat kiinnostavia mahdollisuuksia suomalaisille muotoilualan yrityksille. Erinomainen maineemme design-maana helpottaa myös keskustelun avausta isojenkin toimijoiden kanssa. Hannon juna-aseman suunnittelukilpailu on tästä erinomainen esimerkki, joka tekee suomalaista osaamista tunnetuksi ja avaa uusia ovia Suomelle myös tulevaisuudessa”, Finpron luovien alojen toimialajohtaja Irma Patala kertoo.

Hannon juna-aseman peruskorjaus valmistuu vuonna 2019. N.e.o Ark Oy:n lisäksi suunnittelukilpailun finalisteja olivat Kuudes Helsinki sekä Lindroos Architects ja Futudesign. Hannon rautatieaseman suunnittelukilpailu on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Lisätiedot:

Irma Patala, toimialajohtaja, Finpro, irma.patala@finpro.fi , p. +358 40 526 8682
Taina Väisänen, N.e.o Ark Oy, taina.vaisanen@neoark.fi , p. +358 50 5262810
Hetta Huittinen, viestintäpäällikkö, Finpro, hetta.huittinen@finpro.fi , p. +358 40 033 9597