Muumianimaatiot – Seikkailuja ja turvallisuudentunnetta kertoo muumianimaatioiden historiasta

Tove Janssonin (1914–2001) rakastetuista muumikirjoista on vuosien varrella tehty monenlaisia tulkintoja. Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että muistoja muumianimaatioista löytyy melkein 60 vuoden takaa. Muumimuseon uusin näyttely Muumianimaatiot – Seikkailuja ja turvallisuudentunnetta kertoo muumianimaatioiden historiasta. Näyttely on esillä Muumimuseon Observatoriossa.

Kukapa ei muistaisi istuneensa television ääressä muumitarinoiden äärellä? Mieleen nousee vieläkin seikkailuihin liittyvän jännitys, joka ei kuitenkaan kasvanut liian suureksi, ja turvallisuudentunne, jonka loi muumien lämmin ja ystävällinen maailma. Toisille muumianimaatiot edustavat rakasta lapsuusmuistoa. Joillekin ne herättävät lämpimiä vanhemmuusmuistoja yhteisistä katseluhetkistä tai hetken taatusta rauhasta lasten istuessa nenä kiinni televisiossa. Jotkut muistavat kaveriporukoiden hauskat muumimaratonit.

Ensimmäinen televisiossa esitetty muumianimaatio oli vuonna 1959 ensi-iltansa saanut saksalainen mustavalkoinen marioneteilla tehty nukkeanimaatio. Kymmenen vuotta myöhemmin syntyi ensimmäinen japanilainen animaatio, jolle Tove Jansson ei koskaan antanut lupaa näyttää Japanin ulkopuolella. 1970-luvun lopun puolalaista nukke- ja pala-animaatiota yhdistävää sarjaa esitettiin useissa maissa. Tähän mennessä laajimmin tunnettu muumianimaatio, japanilais-suomalais-alankomaalainen yhteistuotanto Muumilaakson tarinoita, alkoi pyöriä televisioissa 1990. Sitä on esitetty yli 120 maassa, ja monissa maissa useampaan kertaan. Tänä keväänä lähti kansainväliseen levitykseen uusin muumianimaatiosarja, suomalaisen Gutsy Animations -tuotantoyhtiön Muumilaakso, joka nähdään myös Ylen kanavilla.

Liittyi oma katselukokemus sitten Muumilaakson tarinoihin tai varhaisempiin versioihin, Muumimuseon näyttelyssä voi istahtaa alas ja nauliutua jälleen ruudun ääreen. Televisioissa pyörivät erityyliset, erilaisilla tekniikoilla tehdyt jaksot jokaisesta muumianimaatioista. Näyttely avaa kolmen eri aikakauden animaation tekoprosessia, myös uusinta eli Gutsy Animationsin Muumilaaksoa. Esillä on muun muassa käsikirjoitusversioita, kuvakäsikirjoituksia, käsin piirrettyjä luonnoksia, valmiita hahmopiirroksia ja digitaalisia animaatioluonnoksia.

Kaikkia 60 vuoden aikana tehtyjä erilaisia animaatioita yhdistää yksi asia. Ne ovat oman aikansa tulkintoja Tove Janssonin muumikirjoista ja -sarjakuvista. Kaikissa animaatioissa esiintyy myös kirjoista tuttuja ikonisia kuvia, kuten Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen sillalla tai sininen Muumitalo laakson keskellä. Muumimuseo tuo animaatioiden kuvien rinnalle alkuperäiset kuvituspiirrokset museon omista kokoelmista – kuvituspiirrokset, joita ilman yhtäkään animaatioista ei olisi olemassa.

Muumianimaatiot – Seikkailuja ja turvallisuudentunnetta
25.4.2019–26.1.2020
Muumimuseon Observatorio