Muumimuseon avajaiset 17.6.2017!

Maailman ainoan Muumimuseon avajaispäiväksi vahvistunut 17. kesäkuuta 2017

Tampereen taidemuseon Muumilaaksona tunnettu museo muuttaa uusiin tiloihin Tampere-taloon ja muuttuu samalla maailman ainoaksi Muumimuseoksi. Tove Janssonin muumikirjojen maailmaan pääsee tutustumaan ensi kesän lomakauden kynnyksellä 17. kesäkuuta, jolloin uusi Muumimuseo avaa ovensa.

– Museon avaamista päätettiin siirtää aiemmin suunnitellusta, jotta museotilan ja näyttelyn vaativat rakennustyöt ehditään saada valmiiksi ja uudentyyppinen, elämyksellinen näyttely saadaan viimeisteltyä. Haluamme tarjota muumien ystäville heti alusta lähtien mahdollisimman hienon museon, Tampereen kaupungin apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki kertoo.

Muumimuseossa tullaan esittelemään muumikirjojen maailmaa aivan uudella elämyksellisellä tavalla, perustana ovat edelleen Tove Janssonin alkuperäiset muumiaiheiset kuvitukset ja Tuulikki Pietilän kolmiulotteiset kuvaelmat Tampereen taidemuseon Muumilaakson kokoelmista. Ensimmäiseen näyttelyyn tulee esille noin 300 piirrosta ja maalausta sekä kolmisenkymmentä kuvaelmaa.

Museon muutto liittyy kulttuuri- ja kongressikeskus Tampere-talo Oy:n laajaan toiminnalliseen uudistukseen, jonka yhteydessä taloon on jo avattu uusia tapahtuma- ja kokoustiloja sekä uusi myymälä Tampere-talo Shop. Uudistetut ravintola- ja kahvilapalvelut valmistuvat museon avajaisiin mennessä.

Marraskuun alussa avattiin Tampere-talon Talvipuutarhaan Muumimuseon rakentamisesta kertova Making of Muumimuseo -näyttely sekä aulatiloihin Muumimuseon oma lukukirjasto. Lukukirjastossa on muumikirjoja yli 20 eri kielellä sekä Tove Janssonista kertovia teoksia. Kokoelmassa on aarteita vuosien varrelta ja sinne saadaan myös kappaleet aina uusintapainoksista. Näyttely ja kirjasto ovat kaikille avoimia aina Tampere-talon ollessa auki. Tampere-talo Shopin valikoimassa on muun muassa muumitavaroita ja -kirjoja sekä Tampere-aiheisia tuotteita. Talosta lähetettäviin postikortteihin saa muumipostimerkit ja Muumimuseon oman postileiman. Myymälä on avoinna arkisin kello 9-18 ja aina kun talossa tapahtuu.

Lisätietoja:
Apulaispormestari
Anna-Kaisa Heinämäki
puhelin 040 639 7701
sähköposti Anna-Kaisa.Heinamaki@tampere.fi